12.4.2010

Tarpeeseen tuli :)


Eilen hehkutin täällä vaihtokauppana meille muuttanut vanhaa kaappia. Nyt kun kaappi löysi parin päivän kuistiasumisen jälkeen paikkansa, täytin sen oitis tavaroilla. Kauniin ulkonäön lisäksi parasta tässä kaapissa on se, että siihen mahtuu PALJON tavaraa!

Neidin lelut ovat valloittaneet alakerran olo- ja ruokahuoneen, sillä neitokaisella ei ole vielä omaa huonetta. Niinpä tästä kaapista tehtiin nyt sitten lelukaappi siihen asti, kunnes lelut muuttavat prinsessan omaan valtakuntaan. Tosin kaappi on sen verran iso, että sinne mahtuu paljon muutakin tavaraa. Onneksi meidän tytöllä ei ole vielä ihan tämän kaapin täydeltä leluja :)


Kun räpsin näitä kuvia, niin oivalsin jälleen kerran sen, että kuinka upean värisiä lasten lelut ovat. Samalla otin myös kuvan rattikeinutuolista, joka kaivettiin viime viikonloppuna varastosta neidin käyttöön. Kyllä taas hymyilytti - tyttöä riemusta ja äitiä rakkaudesta pieneen neitiin ja häneen riemuunsa sekä mukavasta nostalgian tunteesta ja kierrätyksen ilosta. Tällä samaisella rattikeinutuolilla on meinaan äitikin lapsuudessaan kiikkunut. Retroaarre tämäkin siis.

Keinussa istuva kääpiö on papan tuoma tuliainen neidille Birminghamista. Kaikista seitsemästä kääpiöstä pappa oli valinnut Viisaan. Kuulemma siksi, että kääpiöllä on hienot silmälasit - niin kuin papallakin ;)


Ja seuraavassa blogikirjoituksessa vihdoin niitä jo moneen kertaan lupaamiani suurremontin kuvia. Kattoa purettiin eilen illalla... Huh, mitä hommaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti