14.5.2010

Ihan pihalla


Nyt on vietetty pari päivää lähes kokonaan pihalla. Aurinko paistaa ja mittari näyttää ulkona 25,7 astetta ja sisällä 21,9 astetta. Mittarin lukemat ovat siis pitkästä aikaa toisin päin, ulkona tarkenee paremmin kuin sisällä. Kyllä nyt kelpaa. Miten nämä kesän ensimmäiset päivät tuntuvatkin aina näin mahtavilta?

Miehen hääriessä sisäremonttihommissa, ei hiekkalaatikkoprojekti ole vielä edennyt. Mutta ei se ole menoa haitannut, sillä otimme viime kesän kaivausten jäljiltä jääneen hiekkakasan haltuun ja teimme siihen väliaikaisen hiekkalaatikon. Tyttö on möyrinyt hiekassa upottaen pikkukätösensä mahdollisimman syvälle hiekkakasoihin. Äidin tekemät hiekkakakut on hajotettu alta aikayksikön ja pitihän sitä hiekkaa yksi kourallinen laittaa suuhunkin.

Pikkuisen olen saanut hiekkalaatikkoleikkien, keinumisen ja muun puuhastelun ohessa tehtyä myös pihahommia. Mutta luulenpa, että tänäkin kesänä meidän pihassa saavat kaikki kukat kukkia - jopa rikkaruohot.

4 kommenttia:

  1. Heippa! Loysin blogisi Sussun ja Sulo Lintusen yhteinen pesa-blogin kautta, jonka taas loysin ihan sattumalta ;) Ja mehan siis tavallaan tunnetaan toisemme, ainakin yhteisia tuttuja on :) Jos kiinnostaa, niin mun blogi loytyy osoitteessa www.eryah.blogspot.com

    Tosi ihana talo teilla!

    VastaaPoista
  2. No mutta moi! Vähän aikaa raksuttelin aivolokeroita ja selasin sun blogiasi, kunnes hoksasin kenestä onpi kyse. Ollaanhan me tosiaan tuttuja ja yhteisiä kavereita löytyy :)

    Taidettiin viimeksi nähdä Tampereella muutama vuosi sitten pikkujoulun vietossa :) Kiitti blogivinkistä, täytyypä tutkailla sun blogiasi myös!

    VastaaPoista
  3. Sori, kun annoin sulle sellaisen pahkinan purtavaksi ;) Toistaiseksi haluan olla viela kasvoton ja vain nikillinen taalla blogistaniassa :)

    Joo, tosiaan Treella nahtiin viimeksi, silloin aikana ennen lapsia! Ma luin sun blogin lapi eilen, ja tosi mielenkiintosta seurata remontin edistymista. Ne tapetit oli herkullisia!

    VastaaPoista
  4. Nou hätä. Kotiäidillä vaan ratas pyörii välillä vähän hitaammin ;)

    Remonttihommat täällä jatkuvat huomenna tapetoinnilla. Olohuone työstetään "edustuskuntoon" viikonlopun juhlia varten. Asiasta seuraa taatusti blogipostausta :)

    Mä tutkailin sun blogiasi kanssa sieltä täältä, mutta täytyy perehtyä vielä ajan kanssa. Eksoottiset oltavat on sulla kyllä siellä maailmalla! Mieleen jäivät myös tyylikkäät lamppuvalinnat :)

    VastaaPoista