15.11.2010

Hu huuuuu!


Täällä ollaan! Pitkästä aikaa... Pahoitteluni piiitkästä välistä blogipäivitysten osalta. Syynä tähän hiljaiseloon on se, että olen itse hieman sairastellut ja siten ollut veto pois. Nyt energiaa on kuitenkin sen verran, että täytyy täällä rakkaassa blogistaniassakin piipahtaa.

Jotain on tapahtunut remonttirintamallakin. Muurari kävi apulaisineen ja muurasi meille olohuoneeseen ja ruokahuoneeseen ihanat pönttöuunit. Muurausurakka jäi sen verran vielä kesken, että muurari tulee vielä viimeistelemään uunien liitokset piippuun. Pönttöuunien täytyy antaa kuivua 6 viikkoa ennen kuin niissä voidaan polttaa puita. Tässä innoissani laskeskelin, että jouluksi saadaan valkeat uuneihin ja lämpöä tupaan. Ihanata.

Lupaan postata pönttöuuneista kuvamateriaalia piakkoin, kunhan saan kamerani elpymään. Nyt latingissa, joten tähän postaukseen en kuvia saanut räpsittyä.

Pönttöuunien sijaan liitän tähän postaukseen blogeissa kiertävän ystävyysviestikapulan. Kapula saapui itselleni Eryahilta Tunisian maalta ja nakkaan kapulan eteenpäin Ylätalon Anulle, Simpukka-amppelin Virpille sekä Mekkomeron leideille. Olkaatten hyvät.

YSTÄVYYSVIESTIKAPULA

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona? »

Välillä halusin olla lentoemo niin kuin muutkin luokan tytöt. Välillä ope. Useimmiten halusin kuitenkin olla eläinlääkäri. Rakastin (rakastan edelleen) eläimiä paljon ja nuo karvapallerot inspiroivat tuohon ammattiin. Tämä haavekuva kuitenkin romuttui, kun yläasteikäisenä hakeuduin viikon työharjoitteluun eläinlääkäriin. Koirien keisarinleikkaukset, eläinten lopetukset ja lehmien keinosiemennykset olivat liikaa. Päätin jatkossa tyytyä silittelemään eläimiä ja tekemään niiden kanssa vain kivoja juttuja :)

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Sarjakuvista kovin oli Aku Ankka. Piirretyistä tykkäsin laidasta laitaan: Barbapapa, Halinallet, Disney-piirretyt, Jaki ja Nuka, Snorkkelit... Mutta ehdoton suosikkini oli ei-mikään-piirretty, vaan nukeilla toteutettu huikea Muppet Show! Näitä muistellaan tänä päivänäkin kahden Muppet Show DVD-boxin avulla.

"It's the Muppet Show with our Very Special Guest Star..."

3. Lempileikkejäsi?
Pehmoleluilla leikkiminen. Barbiet ja My little ponyt. Myöhemmin kaikki hevostyttöihin uppoavat heppaleikit. Ulkona kiipeilin puissa, rakentelin majoja, leikin "pistettä", hypin narua/ruutua/twistiä eli kaikkea mahdollista tuli siis touhuttua.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Pelasin lentopalloa, joka on suosikkini edelleen! Ratsastamassa kävin myös ja balettia tanssin useamman vuoden.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?

Nyt tuli paha. Ensimmäinen kunnollinen kolahdus taisi tapahtua vasta teini-iässä Guns N' Rosesin myötä. Sivusta seurasin sisareni NKOTB-hysteriaa tajuamattani siitä mitään ;)

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Kaikki lapsuuteni synttärit olivat kivoja juhlia, joita vietettiin ystävien kesken. Vanhempana kohokohdaksi noussee yllärikolmekymppiset, joiden kunniaksi mieheni oli salaa haalinut lähimmäiseni ravintolaillalliselle. Kiva illanvietto tärkeimpien kanssa sopi hyvin viimeisillään raskaana olevalle.

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?

Niin monta ihanaa, etten yhtä erityistä osaa nostaa jalustalle... Hmm. Lapsuudessa kai lelut olivat niitä kovimpia. Nykyään pidän suuressa arvossa ajatuksella valittuja lahjoja. Myös "antajansa näköiset" lahjat lämmittävät. Viime joulusta muistelen sitä, kun isovanhempani matkasivat pitkän matkan takaa kotiimme joulun viettoon ja tuliaisena uuteen tupaan sain isoisoisäni maalaaman muotokuvan mummostani teini-ikäisenä.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Matkustamiseen liittyy vielä monia käymättömiä päämääriä. Paljon kaikkea muutakin kivaa on vielä kokematta :) Useat näistä liittyvät oman luovuuden ruokkimiseen.

Tällaista tänään, jotain muuta seuraavalla kerralla :)

4 kommenttia:

  1. Muppet Showsta muistaakseni löytyi myös syy epämääräiseen pelkoon kokkeja kohtaan? Ellen aivan väärin muista...

    VastaaPoista
  2. Oikein muistat! Sittemmin olen toki päässyt jo asian ylitse ja suostun menemään ravintolaankin (mitä en alle kouluikäisenä suostunut tekemään ;)). Siellä kun niitä kokkeja parveilee...

    Ruotsalaisen kokin tapa tehdä ruokaa oli lapsen silmissä jotensakin pelottava... Tsekatkaapa vaikka tämä kilpikonnakeiton valmistus:
    http://www.youtube.com/watch?v=j1KSaUEu_T4

    VastaaPoista
  3. Muistinhan oikein! Loistava klippi =) -Minna

    VastaaPoista
  4. Sun yllatyssynttarijuhlat kuulostaa ihan parhaalta tavalta viettaa synttarit! Ma olinkin ihan kokonaan unohtanut NKOTB:n... :)

    VastaaPoista