21.9.2011

Kirpuilta


En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään kirppariostoksistani. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö kirpputoreja olisi koluttu ja löytöjä tehty ;) Viime aikoina löydöt ovat melkeinpä olleet lastenvaatteita, mutta mahtuu joukkoon muitakin helmiä. Eilen tein erityisen hyvän piipahduksen suosikkikirppikselleni ja sain mukaani mahtavan saaliin!

Tanskalaisen Iran retropurkkeja ja -laatikoita olen kuolannut erityisesti ruotsalaisten retroharrastajien blogeista. Nyt ensimmäistä kertaa silmiini osui kaksi kaunotarta kirppikseltä ja ostettavahan ne oli. Hintapyyntö näistä (5 euroa/kpl) oli mielestäni kova, mutta pieni vilkaisu Huuto.netiin osoitti, että halvallahan nämä sain. Siellä näytti olevan Iran purkkeja kaupan 20 euron molemmin puolin. Kuosin näihin purkkeihin on suunnitellut Ethel von Horn. Täytyypä pitää tuntosarvet pystyssä, että joskus löytäisin näitä lisääkin, sillä Google kertoi kuvahaullaan sen, mitä kaunokaisia tähän sarjaan kuuluukaan :)


Pieni polkkaraidallinen posliinipurkki tytön keittiöleikkeihin.

Tästä söpöstä vihkosesta tulee meidän pikkuneidille tarravihko. Valmistaja ranskalainen Djeco.

Tyttöjen jutut ovat alkaneet selvästi viehättää meidän 2-vuotiasta. Tämä muovinen Hello Kitty -"käsilaukku" sekä sisälle mahtuvat figuuri ihastuttivat ja leikityttivät kovasti.

Pikkumiehen kasvamista leikkikaveriksi odottaa tämä veikeä puinen palanalle. Ihana. Vaikutti olevan "oikeasti vanha".

Ja lopuksi vielä vaatetta pikkumiehelle. Kolme kivakuosista bodyä.

5 kommenttia:

  1. Nuo purkit ovat ehkä maailman kauneimmat, olivat ne sitten himoittua keräilykamaa tai eivät. Hieno löytö!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen aivan hurahtanut Iran purkkeihin ja tarjottimiin! Ja halvalla kyllä sait nuo purkit, sillä itse olen maksanut omastani huomattavasti enemmän. Onneksi joskus vastaan tulee edullisemminkin. Lasi- ja keräilytapahtumasta ostin tarjottimen viidellätoista eurolla, kun myöhemmin löysin samanlaisen, mutta eri värisen kuudella eurolla.

    VastaaPoista
  3. Mä oon ihan "in love" noista purkeista, kiva että löytyy komppaajia :)

    Jaana, sullahan alkaa sitten ollakin jo pieni kokoelma Iroja kasassa, wautsi.

    Iran leipälaatikot on kanssa tosi kivoja, mutta eipä niitä ole kirppiksillä vastaan kävellyt - taitavat olla liian haluttua tavaraa tai kukaan ei raski kaunistuksista luopua.

    VastaaPoista