28.1.2012

Polkkapilkut ja puketti


Päätin tänään kunnostautua bloggaamisen suhteen, ja heti tärähtää linjoille kaksi kirjoitusta yhden päivän aikana - wu huu!

Tutkailin vanhoja kirjoituksiani ja tajusin, että kirppislöytöjä en olekaan hehkuttanut piiiitkään aikaan. Ja sehän ei tarkoita sitä, etteikö niitä olisi tehty :) Käyn yleensä joka viikko vähintään yhdellä kirpputorilla ja sen lisäksi uutena harrastuksena on Facebook-kirppikset. Oman asuinseutuni Facebook-kirppikseltä sekä parista Facebookin retro- ja vanhan tavaran kirppikseltä olen tehnyt mielettömiä löytöjä, mutta enpäs olekaan niitä linjoille juuri laulanut.

Nyt esittelen kuitenkin tämän viikon parhaat. Saatatte muistaa, että olen jo jonkin aikaan hamuillut kirppiksiltä 70-luvun Waechtersbachin polkka-astioita, sekä ruskeina että punasina. Nyt olen saanut kokoelmaani huikeaa täydennystä! Ostin meinaan yhdestä retrokirppiksen huutokaupasta ruskeita polkkakuppeja 6 kappaletta. Edelliset ruskeat hankinnat voi tsekata täältä. Onneksi muut huutajat tajusivat luovuttaa ajoissa, eikä kupposille muodostunut posketonta hintaa... Olin päättänyt päivystää kupit itselleni huutokaupasta lähestyvän syntymäpäiväni kunniaksi ja nyt vaan hymy korvissa odottelen postipakettia saapuvaksi :)

Tällä viikolla sain myös oman asuinseutuni FB-kirppikseltä täydennystä kahden jättikokoisen punaisen teekupin verran. Tuntuu, että en ole aikoihin näihin pilkkuastioihin livekirppiksillä törmännyt, joten muutaman päivän leijuminen näiden supermahtavien löytöjen takia oli kyllä täysin ansaittua :)


Tänään tein vielä mukavan löydön ystäväni kirppiskuormasta. Hän oli luopumassa Marimekon vaaleanpunaisesta Puketti-mekosta. Minä lunastin mekkosen hyvään talteen rinsessalle odottamaan kesää ja aurinkoa. Olen jotenkin tosi viehättynyt tuosta Puketti-kuosista. Kaikki Marimekot eivät minulle meinaan täysin kolahda, mutta tämä on kyllä i.h.a.n.a. Rinsessakin tykkäsi :)

1 kommentti: