17.11.2012

Ajatukset joulussa


Tämä joulu tulee olemaan meille vähän aiempia jouluja erilaisempi. Syy on selvä, sillä meidän rakkaan joulukäärömme pitäisi syntyä muutaman viikon päästä.

Koska kädet täyttyvät pian muista hommista, on joulua täytynyt muhia ajatuksissa jo hyvissä ajoin. Joulukorttikuva on otettuna ja tilaus melkein sisässä, paketteja on jo kääritty ja tänään aion viritellä jotain jouluilmettä kotiinkin, sillä huomenna vietetään rakkaiden ystävien kanssa pikkujouluja meidän kotikolossamme.

Rauhoitumme jouluaattona ihan vain perheen kesken, teemme niitä jouluruokia joista pidämme - ehkä sävellämme joulupöytään jotain uusiakin ideoita - ja lapsille tilataan tietysti joulupukki. Varmasti sukulaisiakin näemme jossain välissä, mutta poikkeuksellisesti jätämme järjestämättä jo perinteiseksi muodostuneen joulunvieton meidän kotikolossamme tänä vuonna.

Tämä joulupukin apulainen on myös puuhastellut nettitilauksien parissa, sillä oma jaksamus ei nyt riitä lähteä masun kanssa kauppoja koluamaan. Pikkuisännän pakettiin kääritään junarata, yhteinen paketti pitää sisällään rattikelkan ja rinsessalle puolestaan tilasin Disney Storesta Animator-nukkekokoelmasta Lumikin ja Tähkäpään. Vinkkinä muillekin näihin nukkeihin ihastuneille, että ovat näköjään edelleen UK:n Disney Storessa alennuksessa.

Muutamasta blogista olen näitä nukkeja aiemmin bongaillut ja ainakin Mekkotehdas-blogista löytyy ompeluohjeita ihastuttaviin mekkoihin nukeille. Meidän rinsessa taatusti sekoaa sukissaan, kun joulupaketista paljastuu neidin suosikkiprinsessat taaperoikäisinä hoivattavina nukkeina :)






Kaikki prinsessat yhteispotretissa. Niin ihania. Tämä mamma voisi tarjota vaikka näille kaikille nukeille kodin ;) Kuvat: Disney, http://www.disneystore.co.uk/

Tämä blogipostaus mennään nyt lainakuvilla, sillä kamera on unohtunut anoppilaan. Matkaa noutamaan kamera olisi huikeat 500 metriä, mutta kun ei tämä harvapäinen mamma tahdo ikinä muistaa asiaa vaikka siellä ahkerasti vieraillaankin... :)

9 kommenttia:

  1. Somia nuo nuket on :) ja onnea tulevaan <3

    VastaaPoista
  2. Jäin selailemaan syksyn postauksia. Kylläpä teillä on kaunista ja olet touhunnut kaikkea kivaa! palaan taatusti uudelleen!

    Meillä on muuten Tiana ja se on saanut mm. omat huulipunat jo suulleen! Sille on virkkailtu talvivaatteita!

    ps. Kaikkea hyvää viimeisiin viikkoihin. Otahan iisisti äläkä tee suursiivousta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Nonna ja kiva, kun poikkesit :) Tervetuloa toistekin!

      Tiana on kyllä kanssa niin ihana, että sitäkin harkitsin. Ja juuh, yritän ottaa iisisti. Kaikki on nyt valmiina, joten vauva saa vaikka jo tulla. Suursiivous tältä joululta taatusti jää väliin ;)

      Poista
  3. Meillekin pukki tuo Tähkäpään ja Arielin :) Nuket on niin ihkuja! Haastoin sut muuten kesäisiin muistelukuviin! Käypä kurkkaamassa mun blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeus valita oli kyllä kaikista niin ihanista nukeista. Arielkin on niin ihana punatukkainen pikkuprinsessa :)

      Kiitos kovasti kivasta haasteesta! Aloin heti kaivelemaan kesäkuvia, jonnekin ne ovat koneelta mystisesti kadonneet (epäilen mieheni siirtäneen ulkoiselle kovalevylle tilaa viemästä)... Toivottavasti löytyvät ja pääsen vähän fiilistelemään kesää :)

      Poista
  4. Meille toi tänään DHL:n setä kotiovelle söpöisen Arielin - kummitytölle joululahjaksi - ja Mulanin omalle pikkutytölle annettavaksi sitten joskus :) Ihan huiman vaikea oli kyllä valita monesta ihanasta! Itselle olisin tilannut Lumikin, mutta olivat ehtineet pitkän harkintani seurauksena loppua kesken, nopeat söivät hitaat :/
    Ihan huiman nättejä ovat kaikki ja korkealaatuisia. Oonkin jo valmiiksi lukenut vinkkejä netistä tuleviin takkuiluihin: kannattaa hellästi harjata nukkien kova hiuslakka pois, suihkuttaa laimennettua huuhteluainetta tai jopa pestä kevyesti hiustenhoitoaineella - muuten voi olla tuloksena iso tukkapuuhka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin tämän kommentin. Kiva, kun sielläkin on löytynyt mieluisa nuket, valinnan vaikeus oli kyllä raastava... :) Kiitos vinkistä koskien tuota tukkaa. Tähkäpään kohdalla erityisesti tuo tukkapuuhkauhka on olemassa :)

      Poista
    2. p.s. Jos Lumikki jäi kaivelemaan, niin kannattaa välillä käydä kytistelemässä kaupassa. Tähkäpäätkin olivat loppuneet jossain vaiheessa, mutta Disney Storesta vastasivat ystävälleni, että lisää on tulossa (ja tulikin!).

      Poista