14.3.2013

Telttamaja


Sairaspäivien innoittamana (väsyttämänä) aloin miettimään lapsille uutta kivaa tekemistä, kun seinät tuntuvat kaatuvan kaikkien päälle ja jatkuva sairastelu sekä kipuilu kiukuttavat. Päätin toteuttaa ajatuksissani muhineen telttamajan.

Ostin kauan sitten kirpparilta muumitalon muotoisen teltan, joka kuitenkin todettiin meidän lasten leikeissä liian kiikkeräksi ja huteraksi. Aina tuntui jäävän telttakeppi tai vähintäänkin ovi käteen. Jemmasin muut osat odottamaan rauhallisempia leikkiaikoja ja nappasin muumitalon kattorakenteen uuteen hyötykäyttöön.

Katon ympärille ompelin uuden kangaskehikon, ja koko komeus ripustettiin kattoon. Näissä kuvissa näkyvä telttamaja on alkuperäistä astetta kehittyneempi versio, sillä Rinsessa tilasi ekan päivän leikkien jälkeen ikkunan sekä lipun katolle.

Kankaat tähän viritykseen kaivoin kangaskaapista ja uhrasin tekeleeseen yhden verhokapan sekä pussilakanan. Kankaissa on ruusuja, raitoja, ruutuja, pilkkuja ja elefantteja - sopiva sekamelska siis.

Ompelu on minulle haastavaa puuhaa, sillä en osaa sitä kauhean hyvin. Tämäkin tuotti välillä tuskaa, mutta saumat sentään olivat suurimmaksi osaksi helppoa suoraa. Olen melko pikkutarkka tietyissä asioissa ja sen takia varmaan en olekaan sinut ompeluksien parissa. Kun en mielestäni osaa tarpeeksi hyvin, niin en useinkaan ole tyytyväinen lopputulokseen. Kuolisin häpeästä, jos joku mestariompelija syynäisi tekeleitäni... No, tässä(kin) asiassa on onneksi aikaa kehittyä pikkuhiljaa :)

Tämän työn tulosta ei kuitenkaan mitata ompelujäljen siisteydessä, vaan onnistumisesta takuuna olivat kivat telttamajaleikit ja piristyneet pikkupotilaat! Majassa on vietetty piknikkejä, leikitty kotia ja prinsessaa sekä luettu kirjoja. Ehkä jo huomenna voimme päästellä pihalle sitten niitä suurimpia höyryjä taas möyrimällä lumikasoissa....





 

14 kommenttia:

  1. :) Ihana! ja ihana, kun jaksat tehdä tuollaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aina sitä ei jaksakaan, mutta välillä inspis iskee kyllä kovastikin :)

      Poista
  2. Aivan ihana!! Tuo tilkkukangas sai sydämeni läpättämään <3 Ja kuules,nyt on meidän Isännän repussa sinun kirjekuoresi ja Isäntä postin liepeillä ...josko alkuviikosta saisit siis postia (vihdoinkin).Meillä on nyt toivuttu ,kop kop koputtaa puuta.Paranemisia teillekkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja iso kiitos myös postista, tuli siis perille ja huolella teipattiin juliste Rinsessan huoneen seinälle :)

      Poista
  3. Aivan ihana telttamaja! Varmasti hyvin mieluisa. Takana oleva tapettikin on tutunnäköinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Meidän neidin huoneessa on teidän olkkarin tunnelmat :) En taida kyllästyä tuohon tapettiin ikinä.

      Poista
  4. Tosi ihana teltta!!
    Kauniit kankaat ja katosta roikkuvana tuo on ihan loistava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo, huteruus ja teltan kaatuminen poistui kattokiinnityksellä. Nyt voi sisään juosta helmankin kautta :)

      Poista
  5. Teltassa on ihanat kankaat!
    Minäkin olen aika kehno ompelija, verhoja ja tyynyliinoja saan jotenkin ommeltua. Tuo sinun telttasi näyttää kyllä mun silmiin ihan mestariteokselta.
    Minulla on ihan sama, kuin sulla, että olen tosi tarkka omien tekeleiden suhteen, mutta ompelussa hätiköin turhan helposti. Lopputulos onkin usein sen näköinen, saumat menevät vähän miten sattuu. :)
    Paranemisia pikkupotilaille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanaa, että meitä onnettomia ompelijoita on muitakin :) Verhoja ja tyynyliinoja toki täälläkin tehdään välillä - tai ainakin yritetään. Pitäisi varmaan välillä höllätä tuon pikkutarkkuuden kanssa, mutta minkäs sitä luonteelleen voi ;)

      Poista
  6. Ihana teltta ja varmasti mieluinen leikkipaikka! Löysin vasta blogisi ja olen aivan ihastunut! Pistin linkin heti itselleni muistiin, että tulen jatkossa vierailulle useamminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kiva, että löysit perille ja tervetuloa toistekin :) Täytyypä tutustua sinunkin blogiisi.

      Poista
  7. Aivan ihana telttamaja ja mikä ikkuna ommeltuna, kerrassaan söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kiva, kun jätit puumerkkisi blogiini :)

      Poista