29.7.2013

Hemma hos Rinsessa

 

Yläkerran huonevierailut jatkuvat, tällä kertaa käydään kylässä Rinsessan huoneessa. Täällä on kyläilty ennenkin (klik!), mutta silloin oltiin vielä vähän enemmän vaiheessa huoneen kanssa kuin nyt. Valmista ei ole vieläkään, mutta kyllä tämä Rinsessan kammariksi jo kelpaa :)

Huoneessa on tehty vain pientä pintaremonttia pitäen sisällään seinien maalausta sekä tapetointia. Lattialaminaatit ovat edellisten omistajien laittamat, ja niiden alle kurkistellaan sitten kun jaksetaan taas hulluna rehkiä... Laminaattien alla piileskelee varmasti puulattiat, mutta koko lattia vaatii jo oikaisua joten jätettiin tuo projekti vielä hautumaan. Huoneesta löytyy myös aivan ihastuttava pönttöuuni, jonka sielunelämään emme ole vielä perehtyneet. Tutkailemme siis tulevaisuudessa sitäkin, että saisiko tuon pönttiksen otettua vielä lämmityskäyttöön.

Rinsessan huoneen värimaailma on hänen ihanuudelleensa sopiva ja neidon itsensä valitsema: vaaleanpunainen. Tapetti on Tapettitehtaan Daaliaa. Mööpelit ovat vanhoja, meille pikkuhiljaa ajautuneita ja nurkkiin pesiytyneitä. Tähänkään huoneeseen ei olla juuri hankintoja varta vasten tehty. Ainoa nyt äkkiseltään mieleen tuleva isompi hankinta on Ikean poistomyynnistä ostettu hörhelölamppu. Lamppu, joka on täyttä hattaraa :)

Tervetuloa visiitille Rinsessan valtakuntaan! :)


Rakkaat pehmolelut majailevat pikkuveljelle kunnostetussa kehdossa.

Ikean hyllyköstä ja äidin vanhasta nukkekodista on neidon leikkeihin kunnostettu talo prinsessoille, barbeille ja poneille. Seinissä on kangasta, tapettia ja hyllypaperia. Lattiat on päällystetty Tigerin hyllypaperilla ja kalustelakalla. Mööbleeraus on vielä vaiheessa. 


 Barbapapojen koti on tapetoitu Tigerin askartelupapereilla. 





 Se hattaralamppu :)


18.7.2013

Hemma hos Poikanen


Perheemme ainoa poikalapsi, kaksivuotias Poikanen, toivottaa teidät tutustumiskäynnille yläkertaan ikiomaan huoneeseensa. Huone on rempattu (tosin kesken vielä...) vasta vähän aikaa sitten ja pikkumiäs on noin parin kuukauden ajan bunkannut omassa huoneessaan.

Leikkitouhut pääasiallisesti tapahtuvat vielä siskojen kanssa jaetussa alakerran leikkihuoneessa, jonne äidin ja isän valvovat silmät näkevät. Välillä kuitenkin kiivetään yläkertaan koko porukka ja leikitään lapsosten omissa huoneissa. Johtuen leikkien keskittymisestä alakertaan, huone on vielä vähän autio ja siisti - vailla lelujen hyrskynmyrskyä. Tähän varmasti tulee kuitenkin muutos Poikasen varttuessa :)

Huoneen kantavaksi teemaksi valikoitui Tapettitehtaan Perhos-tapetin myötä ötökät. Tämä öttimöttiäisteema sopiikin juuri passelisti meidän vesselille, joka on niin kovin kiinnostunut kaikista maassa mönkivistä kavereista.

Poikasen huone on sisustettu "nurkista löytyneillä" huonekaluilla ja värimaailmaksi on muodostunut punainen, turkoosi sekä muut kirkkaat värit. Ainoat huonetta varta vasten ostetut tavarat ovat valokirjain, retrojalkalamppu sekä matto. Tarkoitus on miettiä sisustusta, lähinnä noita huonekaluja, ajan kanssa. Miettiä, mikä toimisi parhaiten pienen miehen leikeissä. Haaveissani on mm. jokin korkea vanha kaappi tai hylly. Pitemmittä puheitta, tervetuloa tutustumiskurkistukselle :)

 Ikean rautasohva löysi tiensä monen seikkailun jälkeen uudelle paikalle Poikasen huoneeseen. Huoneen sisustuksessa on viljelty pilkkuja ja sieniä. Seinällä kummitädin ristiäislahjaksi tuunaama ihana tipitaulu, mummun ostama rättisitikka sekä löytöretkeltä mukaan tarttuneet leppikset.

 Leppistaulut syntyivät vanhasta leppäkerttudominopelistä. Tämä ihastuttava peli tarttui matkaani ystäväni kanssa tekemästäni löytöretkestä hänen miehensä mummolan vintille. 


 Ötökkätapetin kaveriksi liisteröitiin Ikeasta ostettu paperinen perhosjuliste. Punainen lipasto on kulkenut matkassani opiskelijaboksistani asti. Sitä on viime vuodet käytetty maalaustasona, joten pinta oli täynnä maaliläikkiä. Asia korjattiin pikaisesti liimaamalla kernikangas lipaston pintaan. 

 Kirppikseltä löytynyt perhosliitutaulu, suloiset lelut ja kärpässienisäästöpossu sulassa sovussa punaisella hyllyllä, joka löytyi kuin tilauksesta talomme vinttikomerosta tähän tarkoitukseen. 

 Erikoiskuljetuskyltti kaivettiin talomme ulkovarastosta, jonne se oli jäänyt edellisen omistajan jäljiltä. Sopii kuin nakutettu meidän automiehen sängyn päälle. 


4.7.2013

Kaksi


Meidän perheen pieni isäntä, rakas poikamme, täytti tänään huimat kaksi vuotta. Automiestä muistettiin asianmukaisesti autoaiheisella lahjapaketilla. Koko päivä nautiskeltiin Poikasen kesän suosikkiherkkuja, mansikoita ja vesimelonia, ja illalla juotiin herkkukahvit mummin ja papan kanssa. Isompien juhlien vuoro on sitten sunnuntaina. Onnen päivä.

Alla vielä kuvattuna Poikasen taidonnäyte sohvatemppuilussa sekä parin kuvan mittainen pikapiipahdus pojan ikiomaan huoneeseen yläkerrassa. Jatkoa seuraa...