28.6.2014

Kesäkuu




Juhannusneito kerää kukkakimppua. 


Täällä taas! Laitan tämän päivityksen nyt vain tällaisena viimeaikojen kuvavirtana. Kaikki kuvat ovat kännykkäkuvia, joten laatu niissä ei siten ole paras mahdollinen. Laadusta viis, annetaan kuvien kertoa sen, mitä me olemme tehneet viime aikoina. Olleet pääasiassa kotinurkissa. Loma siintää jo silmissä, ja sitten kurvataan varmasti minireissuillekin talon ja pihan kunnostamisen ohessa.

Päivitän aktiivesti myös Instagramia, joten sieltä voi käydä kurkkimassa tuttua menoa, vaikka täällä blogissa nyt onkin ollut hiljaisempaa.






Karkkipäivän herkut. 

Pääsin vihdoin piipahtamaan Pompotissa Riihimäellä. En voinut vastustaa kuan ötökkätaulua. 

Toinen kesäinen hankinta on kuvan ruusukuvioinen tyyny. Pinkkiä taas tietty. 

Sain tuttavaltani "onnellisen kanan munia" hänen omasta kanalastaan. Mikä piristys olikaan, kun munakennossa oli oikeasti yksi hymynaama. 

 Pakko oli vähän kurkkia kasvimaan mullan alle. Siellä kasvaa ihan oikeasti jotain! Jei! Ensimmäinen kasvimaani ikinä!

Tytöt katselevat lastenohjelmia sulassa sovussa ♥
Talomme takapihalta kaadettiin 25 puuta. Melkoinen valo tuli sisällekin taloon, kun suuret puut kaadettiin. Oli korkea aika, sillä osa oli jo kovin mädäntyneitä ja vaarassa kaatua talon suuntaan. Seuraavaksi revitään kannot ja mietitään, mitä pihalle tehdään... Talokin olisi tarkoitus maalata tänä kesänä. 

 Piipahdimme juhannuksena myös Särkänniemen Koiramäen juhannustunnelmissa.


12 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä tunnelmakuvia ja kiva löytö Pompotista!
    Hyvää ja aurinkoista kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa talvea (pitkillä piuhoilla) sinne, toivottavasti pian sadaan lisää lunta.

      Poista
  2. Onpa teidän talo ihanan näköinen :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia ja minäkin jäin ihastelemaan tuota teidän taloa, on se vaan niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja nyt koko talo on taas ihan eri näköinen. Vanha roosa valikoitui väriksi, kuvia tulossa myöhemmin :)

      Poista
  4. Meillä on täällä remontin äänet hiljentyneet ja pidetään pieni tauko. Uutta ulkolaudoitusta ja maalia päälle. Leikkimökki on saanut katon ja odottelee kärsivällisenä jatkoa. Ihana tuo teidän talo. Aina noita sun kuvai katsellessa ajattelen, että teillä on niin paljon kaikkea tuollaista pientä kivaa sisustustavaraa. Kaunis koti ja iloiset lapset. Ihanaista kesän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on hyvä pitää taukoa remppatouhuissa. Niin täälläkin on nyt tehty, kun kesä ulkomaalausprojekti on jäähyllä. Ensi kesälle jäi vähän vielä maalattavaa :) Kiitos mieltä lämmittävistä kehuista ♥

      Poista
  5. Ötökkätaulu ja muita vastaavia löytyy myös Tampereelta Tallinpihan puodista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Tallipihalla en olekaan vähän aikaan käynyt, vaikka töissä käyn ihan vieressä. Täytyypä piipahtaa!

      Poista
  6. Toivottavasti teillä kaikilla on kaikki hyvin! Olet ollut niin pitkään hiljaa. Minäkin olen ehtinyt muuttamaan uuteen osoitteeseen. Tule käymään. Olisi hieno kuulla sinusta. http://www.miru-maru.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kaikki hyvin! Kiitos huolenpidosta ♥ Täytyy käydä kurkkimassa sinunkin blogissasi.

      Poista