25.5.2014

Kukkuu!


Täällä ollaan ennätyspitkän tauon jälkeen. Tauko kirjoituksissa johtuu siitä, että a) olen ollut todella kiireinen töissä, eikä iltaisin/viikonloppuisin enää ole jaksanut viettää aikaa tietokoneella b) minulla ei ole oikein ollut hyvää syytä blogata. Jotenkin tuntuu, että kotimme nurkat on jo niin koluttu blogissani - samat nurkat ja samat kuvakulmat pyörivät postauksisa. Myöskään remontti, yksikään käsityötekele tai tuunaus ei ole edennyt aikoihin, joten monella saralla ovat blogiaiheet vähissä. Kirpparilöydötkin ovat nollissa.

Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa kuvakavaladilla höystettynä Rinsessan 5-vuotisjuhlista. Tänä viikonloppuna juhlittiin ensin kaverisynttäreiden muodossa ja sen jälkeen sukulaisten, kummien ja "isin & äidin ystävien" kanssa. Mahtava viikonloppu ja hellekin perinteisesti oli läsnä neidin juhlapäivänä. Ihan uskomatonta, että viitenä viimeisenä vuotena on Rinsessan synttärijuhlien aikaan vietetty kesän ensimmäisiä hellepäiviä.

Viisi vuotta äitinä ja viisi vuotta elämää takana tässä kotikolossa. Rinsessan keväinen juhlapäivä on siis melkoinen merkkipaalu elämässä itsellenikin, mutta silti tänä viikonloppuna oli pääosassa meidän rakas tanssijatyttönen.

Synttärivieraille leivoin herkkupöytään viikonlopun aikana texmex-piirakkaa, pekoni-parsakaalipiirakkaa, mustaherukkajuustokakkua, täytekakkua, minttusulklaamuffinsseja ja raparperipiirakkaa.